perjantai 27. toukokuuta 2011

Vaaleanpunainen sokerihuumaus eli valkosuklaa-raparperialeksanterit

valkosuklaa-raparperialeksanterit

Nyt on raparperiaika ja sen kyllä huomaa paitsi tutkimalla lähemmin sitä innolla pihan perällä vartta työntävää raparperipuskaa, myös blogeista ja lehdistä. Uusin Glorian ruoka ja viini kolahti eilen postilaatikkoon ja sielläkin oli ihanan näköistä sinihomejuustosalaattia karamellisoiduilla raparpereilla, raparperichutneytä ja vaikka mitä.

nuoret raparperitNuoria raparpereita ei tarvitse kuoria, senkun huuhtaisee.

Minä nappasin ensimmäiset seinähirret kotisammakon linnakkeesta jo viime viikolla ja pyöräytin - tietysti- jotain todella makeeta... Niinkuin kirjaimellisesti. :)

Sain päähäni tunettaa vanhaa kunnon aleksanterileivos - reseptiä nuorilla raparpereilla ja valkosuklaalla. Leivoksista tuli minusta oikeinkin hyviä, mutta täydellisyyttä tavoittelevana ja suosikkikukkasteni herkistämänä köksänä menin askeleen liian pitkälle. Ei olisi pitänyt laittaa siihen pintaan niitä vaaleanpunaisia sokeriraitoja, niin söpöjä kuin ne ovatkin.

mansikkatomusokeriKaappien tyhjennys ++

Kävi nimittäin niin, että tässä kuivakaappien tyhjennysvimmassani löysin joskus kauan sitten jotain tarkoitusta varten hankkimani avaamattoman mansikanmakuisen tomusokerin ja mietin, että teen siitä koristelut leivosten pintaan. Noh, tein tomusokerista ja sitruunanmehusta pursotettavaa kuorruketta ja se oli selvästi vähän liikaa. Leivokset ovat parempia ilman. Raparperi ja makea valkosuklaa ovat hyvä pari sinällään, eikä ole mitään syytä peittää valkosuklaan herkkää makua millään essanssimansikalla tai terävällä sitruunalla. Joten joo, leivokset olivat hyviä, mutta koristelkaa ne vaikka pienillä orvokeilla, syötävillä aromaattisilla kukkasilla tai sellaisilla raparperikiemuroilla, joita GR&V ohjeisti uusimmassa numerossaan tekemään: Raparperikiemurat saadaan aikaan kiehuttamalla kattilassa pari desiä vettä ja sokeria siirappiseksi. Sitten vuollaan nuorista raparperin varsista ohuita kiemuroita kuorimaveitsellä ja ne laitetaan kiehumaan siirappiin. Sitten nostetaan ne kuivamaan sopivaan muotoon. Jämähtäneet kiemurat asetellaan sitten koristeeksi minkä vaan päälle. En ole kokeillut, mutta menee taatusti testiin, kunhan kerkeän.


taikinaKaulimista helpottaa, kun taikinan jakaa puntarin avulla tasan kahtia ja muotoilee sen jo valmiiksi vähän suorakaiteeksi.

Pohjataikinan aleksantereihin löysin hesarin sivulta ja siitä sitten lähdettiin liikkeelle. Laitoin pohjataikinaan konjakkia ja mietin että kananmunalla rakenteesta tulee varmaan vähän kuohkeampi. Minusta aleksanterin pitää kuitenkin olla aika tiivis, joten konjakilla sain aikaan juuri sitä, mitä tilasinkin. Eli tässä meikäläisen kevätmakeilua oikein olan takaa; valkosuklaa-raparperialeksantereita ilman sokeriraitoja. Akuutin sokerihumalan välttämiseksi kanattaa kutsua kaverit kylään herkkuja jakamaan ;)

raparperialeksantereita

Valkosuklaa-raparperialeksanterit (20x30 cm levy)

Raparperihilloon

300g raparperia
n. 200g hillosokeria
3/4 dl jälkiruokaviiniä

Pohjaan

200g voita
1 dl sokeria
2 rkl konjakkia (tai 1 muna)
1 tl leivinjauhetta
4,5 dl vehnäjauhoja

Kuorrutus

200g valkosuklaata
3/4 dl kermaa ( mieluummin hieman vajaasti tuo määrä... Ainakin jos on yhtä hätäinen kuin minä. ;) )

Koristeeksi
tuoreita, syötäviä kukkasia, raparperikiemuroita tai nonparelleja

Tee ensin hillo. Pilko nuoret raparperit tai ohuelti kuoritut ikääntyneemmät raparperit kattilaan ja lisää mukaan hillosokeri ja viini tai vesi. Keitä hilloa, kunnes raparperit alkavat hajota ja seos hilloontuu. Jätä jäähtymään.

Sitten tehdään pohja: sekoita vatkaimella sokeri ja voi vaahdoksi. Lisää vaahtoon konjakki. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi voivaahtoon.

Taputtele taikina palloksi, peitä kelmulla ja nosta jääkaappiin viilenemään n. puoleksi tuntia.

reunatVoit tasata leivoslevyjen reunat veitsellä

Kauli sitten suoraan leivinpaperille taikinasta 2 kpl 30x20 cm suorakaiteen muotoisia levyjä ja paista niitä uunissa 175 asteessa kunnes ne ovat kauniin vaaleanruskeita. Ohje sanoo n. 15 min mutta minulla taisi mennä siihen ehkä jotain 10-13 min luokkaa. Tarkkaile levyjä vähän paistamisen aikana, etteivät pala.

Vedä kuumat, kypsät levyt pois kuumalta pelliltä jäähtymään todella varovasti. Jos jätät ne kuumalle pellille on olemassa riski, että pelti polttaa levyjen pohjan vielä viilentyessä.

Kun pohjat viilentyvät voit tehdä kuorrutteen.

Kerma kuumennetaan paksupohjaisessa kattilassa lähes kiehuvaksi. Sitten kattila otetaan pois tulelta ja suklaa paloitellaan kermaan. Sekoitetaan, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Kuorrutteen on syytä antaa hetki jäähtyä, muttei liikaa. Juuri sen verran että rakenne alkaa aavistuksen jämähtämään, mutta seos vielä levittyy nätisti. Muuten se valuu aika paljon pois leivosten päältä.

Sitten leivokset kootaan: rumemman pohjan päälle levitetään hillo, sitten toinen pohja laitetaan päälle siten, että tasaisempi puoli on ylöspäin.

Hieman jäähtynyt valkosuklaa levitetään leivosten päälle ja leivokset jätetään vetäytymään muutamaksi tunniksi; meillä ehtivät vetäytyä yön yli. Ennen tarjoilua leivokset leikataan pieniksi suorakaiteiksi ja koristellaan maun mukaan. Joko ennen tai jälkeen leikkaamisen.

torstai 26. toukokuuta 2011

Mahdollisuus yllättää eli Delice ja karahvin puhdistus

iittalan karahvi
Kun käy järjestelmällisesti läpi jokaisen tavaran asunnossa, löytää välillä myös niitä projekteja jotka syystä tai toisesta on lykännyt tuonnemmas, kieltänyt olemasta ja sittemmin unohtanut autuaasti. Ja kyllä, niiden esiin pulpahtaminen saattaa olla lamaannuttavan masentavaa, ennen kuin ratkaisu sitten lopulta löytyy. Meillä tälläinen ongelmaprojekti on jo pidemmän aikaa ollut uskollisesti palvellut Iittalan karahvi.

Ongelma syntyi vähitellen; muutaman kerran karahvi jäi illanistujaisten jälkeen puhdistamatta. Joo, sitä putsattiin myöhemmin, mutta se ei lähtenytkään enää ihan yhtä kirkkaaksi kuin aikaisemmin. Vähän kerrallaan karahvi muuttui kirkkaasta sameaksi, eikä sitä kehdannut enää käyttää. Jossain vaiheessa sitten V osti ne Riedelin putsauskuulat. Mutta: vaikka karahvia pestiin harjalla ja kuulilla sekä pesuaineella että ilman useita kertoja se ei enää tullut kirkkaaksi.

Jossain kohtaa sitten luovutin ja karahvi jäi kahvikoneen taakse kulmaan odottamaan jotain siivouksen ja puhdistuksen jumalaista ruumiillistumaa tai keijukaista joka yhdellä sauvaniskulla kirkastaisi karahvin joka nurkkaa myöten. Jostain syystä sitä keijua ei ole paljon näkynyt.

Ja sitten minä tuossa viime viikolla löysin karahvin ja totesin, että sitä ei voi laittaa muuttolaatikkoon tuollaisena. Joko se pitää puhdistaa tai se pitää tuomita menetetyksi bonkiksi. Ajan myötä karahviin oli kertynyt himmenneen pinnan lisäksi kaikkea muutakin likaa, josta kieltämättä tässä vaiheessa on vaikeaa tai mahdotonta sanoa mitä se on. Jälkimmäinen vaihtoehto alkoi tuntua jo ihan vaihtoehdolta ;)

Ja sitten eksyin Selloon ilmestyneeseen uuteen keittiötarvikemyymälä Deliceen nuuskimaan ihan muuten vaan. Kun liikkeessä oli iso kasa erilaisia viinitarvikkeita, päätin kokeilla onneani, antaa karahville vielä mahdollisuuden ja kysellä olisiko karahvin putsaukseen mitään vinkkiä, jota en olisi vielä kokeillut.

Pienen keskustelun jälkeen lähdin kaupasta mukanani pulltexin taipuisa putsari ja kourallinen vinkkejä: "Use the force, Luke" tai ehkä paremminkin: käytä soodaa, Nelle.

Pulltex in action...

Ja niin tapahtui. Kotona teelusikallinen soodaa karahviin ja perään vettä. (Ajattelin, että jos ei tällä lähde, kokeilen seuraavaksi soodaa ja etikkaa...) Sitten uuden uutukainen harja taitettuna karahviin ja sinnikkään, noin puolen tunnin jynssäyksen jälkeen toivo alkoi pilkistää karahvillekin ;)

karahvin puhdistusBehold!

Eli jos olette jo menettäneet toivonne karahvinne kanssa, kokeilkaa sitä soodaa. Tuo pulltexin harja oli myös tosi kätevä vempele, kun lika on pinttynyttä. Se on jollain tavalla "nahkea" joten se tuntuu tarttuvan lasin pintaan kiinnittyneeseen likaan tavallista harjaa tehokkaammin ja kun se on taipuisa, se menee hankalankin muotoisiin paikkoihin kivasti.

Ne kuulat ovat ihan hyviä, kun karahvin jaksaa putsata aina heti käytön jälkeen. Mutta jos nyt jollain olisi päässyt käymään kuten meikäläisellä, niin tässäpä tätä vinkkiä tälle päivälle.


p.s. todettakoon nyt vielä, että tämä ei ollut maksettu mainos vaan pieni riemunpurkaus rymsauksen keskeltä.:)

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Sitruunainen pinaattipasta mintulla ja sardellilla maustettuna

pinaattipasta
Olen loppujen lopuksi päässyt tosi vähällä tästä raskausajasta. Se, mikä tässä loppua (ja kesää) kohden alkaa vähän vaivata on kaikkialle hiipivä turvotus. Vaikka jalkojen turvotus on ikävää, melkein enemmän minua haittaa (yllätys yllätys) käsien turvotus, joka tekee kaikesta, niin hampaiden pesusta kuin kokkaamisestakin hankalaa. Etenkin aamuisin sormet tuntuvat sähköiskun saaneilta grillimakkaroilta ja veitsen pitäminen kädessä on taidetta. Se, mitä kutsutaan tukevaksi otteeksi veitsestä, on haavetta. :)

Niinpä meillä on syöty nyt tavallista enemmän pastaa - se kun on helppoa ja nopeaa eikä yleensä vaadi kovin suuria ponnisteluja veisten kanssa. Herkullisen (ja helpon) pastan salaisuus piilee tietysti aromaattisissa mausteissa; oliiveissa, sardellissa ja sitruunan kuoressa. Tämä pasta syntyi vähän fiiliksellä ja sain päähäni lisätä oliivit vasta loppumetreillä. Enemmän oliivin mausta saa kuitenkin irti, jos ne lisää kastikkeeseen kerman kanssa kiehumaan vähän aikaisemmin. :)

minttuinen pinaattipasta

Ja ne, jotka eivät olleet raskaana saivat tietty pastansa päälle vielä rouhean kasan vastaraastettua ja ihan pastöroimattomasta maidosta tehtyä pitkään kypsynyttä parmesania. Se, onko parmesan nyt oikeasti niin iso riski jää sitten jokaisen omaan harkintaan; minä olen kaipaillut sitä vasta nyt kun pastaa on tullut tehtyä enemmän. Ja kun ei sitä ole aikaisemmin kaivannut ja näin loppumetreille olen päässyt niin olkoon; ehkä pärjään vielä pari kk ilman.

Siinä pastaa syödessäni mietin, että pastöroimattomia juustoja kartteleva voisi kokeilla fetaa parmesanin tilalle. Mutta joo, parmesan on aina parmesan. Onneksi nyt alkaa jo salaattiaikakin olla käsillä - nekin ovat mukavan helppoja tehdä ja niiiin hyviä :)

Pinaattipastaa (säädä pastan ja kastikkeen kerman määrää ruokailijoiden mukaan)

1 pkt babypinaattia
1 sipuli
1-2 sardellifilettä (ja/tai pancettaa)
n. 1,5-2 dl kermaa
loraus sitruunan mehua
2 valkosipulin kynttä
n. 1/2 sitruunan kuori
fetaa tai parmesania
iso kourallinen lehtipersiljaa
mintun lehtiä
Nicoisen oliiveita (pieniä ja maukkaita, voit valita omia suosikkejasi)

pennepastaa (tai spaghettia) ehkä n. 2-2,5 dl per nenu kuivaa pastaa pääruoka-annokseen. Kastike riittänee tuollaisenaan hyvin ainakin 3 annokseen.

Laita vesi kiehumaan pastaa varten ja mausta kiehuva vesi suolalla. Laita pasta kiehuvaan veteen ja ajasta ne pari-kolme minuuttia lyhyemmälle keittoajalle kuin pussissa neuvotaan. Se on hyvä aika alkaa tutkia, joko pasta kohta olisi sopivan al dente - ei pääse ainakaan yli.

Sillä aikaa kun pasta kiehuu lorauta paistinpannulle hieman öljyä ja laita sardelli öljyyn sulamaan. Lisää siloputtu tai suikaloitu sipuli ja kuullota hetki. Lisää murskattu valkosipuli.

Lisää sitten pesty ja valutettu pinaatti ja peitä hetkeksi kannella, jotta saat pinaatin nahistumaan ihan smaragdinvihreäksi. Lisää kerma, oliivit ja sitruunankuoriraaste ja kiehuta hetki kokoon, jotta kerma hieman alkaa saostua.

Mausta sitten valmis kastike suolalla, pippurilla, yrteillä ja halutessa vielä pienellä määrällä sitruunan mehua. Sekoita valutettu pasta sekaan ja nautiskele parmesanin kanssa tai ilman.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Tunnelmakuvia Tervasaaresta

Eilen, Tervasaaressa. Tarvitseeko sitä paljon muuta sanoakaan? :) Ai niin, tapakset olivat hyviä. :)

pyöräbaarin tapaksetPyöräbaarin tapaksia - taisivat kyllä loppua sitten jo tervasaaren jälkeen, menekki näytti olevan sitä luokkaa. Jos jotain olisi saanut toivoa, niin alkoholittomia juomia mukaan kärryyn :)



Voileipiä ja chiliä, paitsi että voileivät olivat loppu, mutta chiliä oli vielä. Pop-up ravintoloiden lisäksi paikalla oli paljon omalla piknikillä olevaa väkeä. Emme jonotelleet maistamaan, mutta juttelimme iloisten, olostaan nurmikolla nauttivien ihmisten kanssa.


pop-up ravintoloita
Laiturilla oli parikin ravintolaa; pyöräbaari saapui paikalle samoihin aikoihin kuin me ja laiturilla oli jo puuhaamassa 3 -ruokalajin illalliselle kattauksia valmisteleva porukka.


PyöräbaariPyöräbaarin porukka vaikutti olevan itsekin vähän hämmentynyt ravintolapävän suosiosta:)

lauantai 21. toukokuuta 2011

Ravintolapäivä ja Bistro o mat Kirkkonummella

kotimaisia juustoja

Tänään on nyt sitten se ravintolapäivä, josta lehdet uutisoivatkin jo pitkin eilistä. Monet pistävät kansalaistottelemattomuden nimissä pystyyn oman ravintolansa yhdeksi päiväksi tai muutamaksi tunniksi - niin kauan kuin ruokaa riittää ja vaihtoehtoja on satunniaiselle kulkijalle Paljon. Vaikka luvassa on varmasti iloinen ja tekemisen iloa pursuava ruokakulttuuritapahtuma, sen alkulähteillä kuplii ehkä pieni pelkokin suomalaisen ruokakulttuurin ja sen kehittymisen tukahtumisesta liiallisten sääntöjen ja säädösten alle.

Erilaisten keittiöiden äärellä onkin tänään loistava tilaisuus muistaa niitä oikeita ravintoloita pitäviä yrittäjiä, jotka tekevät parhaansa elääkseen persoonallisella tyylillä viranomaisten sääntöviidakossa tarjotakseen meille niitä unohtumattomia ja herkullisia kokemuksia tänään, ensi viikolla ja ensi kuussakin.

Minusta sääntöprotestista syntynyt ravintolapäivä on hyvä idea ja aion itsekin suunnistaa tänään katsomaan millaista jälkeä amatöörikokit ja muut innokkaat ovat tehneet ruokarintamalla yhden päivän ihmeitä perustaessaan. On ihan tervettä, että jokainen voi miettiä yhden päivän aikana, mitä kaikkea voisikaan tapahtua jos mikä tahansa olisi mahdollista. Sääntöjä ja säädöksiä kun on sekä tarpeellisia että sellaisia, joiden mielekkyyden voisi oikeasti kyseenalaistaa.


alkupalakalat

Mutta todellakin, kaikesta byrokratiasta huolimatta, hienoja, persoonallisia, kotimaista ruokaa ja kotimaisia tuottajia esiin nostavia paikkoja on ilonamme. Tänään haluan nostaa niistä esiin yhden - näin ravintolapäivän kunniaksi. Me kävimme pääsiäisenä maalaisbrunssilla Kirkkonummella sijaitsevassa Bistro o matissa. Ruoka oli raikasta, hyvää ja suosi vahvasti kotimaisuutta. Kokemus oli tosi miellyttävä ja näin kun meikäläisenkin voimat brunssin kasaukseen vaihtelevat tätä nykyä melkoisesti, ulkona syöminen palkitsee todella.

Alkupaloissa oli tarjolla useampaa salaattia, ihastuttavia kaloja, pottuja ja uunituoretta leipää. Makkaroita ja muutakin lämmintä aamiasjuttua olisi ollut tarjolla, mutta olin niin viehtynyt kaloista ja salaateista, että ne jäivät tällä kertaa ottamatta.


nieriä

Pääruuaksi tarjoiltiin perunakakku, nieriää ja fenkolilla maustettua maitiovaahtoa. Ihan ok, vaikka kala oli päässyt minun makuuni ehkä ihan piirun verran turhan kypsäksi. Fenkolilla maustettu maitovaahto oli hyvä idea.

Jälkiruokalautasen sai koottua ihan täyteen ihanuuksia; oli loistavaa pashaa, kotimaisia mouhijärven ja kolatun juustoja, hedelmiä ja hunajaa. Ihan herkkua.

Kokemus oli kaikin puolin oikein miellyttävä ja suosittelen kyllä kaikille pientä ekskursiota brunssille Kirkkonummen suuntaan. Lapsiperheet voivat halutessaan yhdistää keikkaan myös vaikka uimahallikäynnin, sillä Kirkonummella on tosi hieno ja monipuolinen uimahalli, jossa mekin olemme vierailleet talven aikana useampaan otteeseen. Siellä on liukumäkikin ja kaikkea :)

Ei kai tässä tänään muuta kuin hyvää ravintolapäivää niin ammattilaisille kuin myös niille, jotka tänään tekevät ruokaa herättääkseen meidät miettimään miten monen esteen yli ammatikseen ruokaa tekevien pitää mennä.

torstai 19. toukokuuta 2011

Lämmin vuohenjuustosalaatti vesimelonilla

vuohenjuusto, vesimeloni
Melonit ovat olleet tämän kevään suurin juttu. Mieleni tekisi lisätä tähän, että monessakin mielessä joten olkoon niin; monessakin mielessä. :)

Se taisi olla hyvä ystäväni ja kummityttöni äiti kun joskus vuosia sitten sanoi, että hän on napostellut odotusaikanaan hirveitä määriä vesimelonia. Vesimeloni on raikasta, makeaa ja tosi kevyttä herkkua moneen muuhun verrattuna. Ja jossain kohtaa se sitten muistui mieleeni ja ostin sen ensimmäisen vesimelonin siitä valtavasta vesimelonien armadasta joka on sen jälkeen kokeut loppunsa keittiössämme. Ja ne ovat nyt lämpimän kevään ja alkukesän aikana vielä niin hyviä ja makeitakin.

Suurin osa meloneista on kokenut loppunsa ihan vaan jääkaappikylmänä, kuutioituna ja välipalaksi popsittuna, mutta osa melonista on päätynyt myös salaattiin. Ja tiedoksenne, vesimeloni ja timjami käyvät älyttömän hyvin yhteen. Kun salaattiin lisää vielä hunajalla silattua, uunissa paahdettua vuohenjuustoa, rapeaksi paahtunutta hyvää leipää ja vähän punaista balsamicoa, kiireinen ja väsynyt arki-ilta on kerralla pelastettu.

Vesimeloni-vuohenjuustosalaatti (n. kahdelle... )

1 pötkö, n. 250g vuohenjuustoa (käytin pirkan parhaat - sarjan vuohenjuustoa koska siinä on käytetty pastöroitua maitoa)
1 iso ruukkusalaatti
1 rasia miniluumu- tai kirsikkatomaatteja
1-2 vartta kevätsipulia
muutama siivu vaaleaa leipää (meillä 3 chapatasiivua per nenu)
hyvä lohko vesimelonia (ehkä vajaa neljännes kokonaisesta, pienehköstä vesimelonista...)
2 rkl pinjansiemeniä
tuoretta timjamia
hyvää extra virgine oliiviöljyä
vähän hyvää balsamicoa
ripaus suolaa
mustaa pippuria

Laita uuni kuumenemaan grillivastukselle tai vaan 225 asteeseen.

Leikkaa chapatasta tai muusta vaaleasta leivästä ohuehkoja siivuja vuohenjuuston alle "veneeksi". Pirskota päälle vähän oliiviöljyä ja timjamia ja leikkaa jokaisen veneen päälle siivu tai pari vuohenjuustoa.

Huuhtele ja kuivaa salaatti. Lohko vesimeloni haluamasi kokoisiksi palasiksi. Voit maustaa palasia hieman silppuamalla sekaan timjamia ja lorauttamalla vielä hieman oliiviöljyä perään. Sekoita varovasti.

Lado salaatti lautasille sopiviksi suupaloiksi revittynä, silppua sekaan timjamia ja kevätsipulia. Lado salaatin päälle meloni ja lohko tomaatit.

Nosta leivät uunipellille, sivele juusto ohuelti hunajalla ja laita uuniin, jotta juusto vähän sulaa ja ruskistuu pinnastaan. Tähän ei mene kauan, muutama minuutti grillivastuksella riittää.

Paahda sillä aikaa pinjansiemenet kuivalla, kuumalla pannulla sopivan vaaleanruskeiksi ja pirskota salaatin päälle. Lopuksi nosta salaatille vielä vuohenjuustoleivät, ripsauta päälle vähän sormisuolaa, öljyä, balsamicoa ja rouhaise mustaa pippuria myllystä. Nauti välittömästi.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Hei meillä mietitään... Keittiötä!

vihreät pinnat

Olemme sitten kaiken muuttohärdellin keskellä yrittäneet löytää aikaa sille, että kävisimme katselemassa vähän keittiöitä ja mitä uutta sillä rintamalla löytyy. Tarkoituksena on laittaa uuteen kotiin uusi keittiö ja vieläpä suhteellisen nopealla aikataululla, kun ottaa huomioon useimpien keittiöiden toimitusajat.

punaista
Punainen on aina hieno - tasoissa on nyt kimalletta ja ne ovat ohuita. Tai sitten ne ovat kierrätettyä materiaalia.

Mutta: nyt etsitään fiiliksiä ja ajatuksia sitä, mihin suuntaan keittiöissä on menty viimeisen 3v aikana, eli sen jälkeen kun viimeksi tutustuin lähemmin materiaaleihin, mekanismeihin, malleihin ja laitteisiin.

Viime viikonlopun keittiökierroksella kävimme nuuskimassa vähän italialaisia keittiöitä - vaikkemme nyt kierroksemme jälkeen sellaiseen varmastikaan ole päätymässä. Otin jotain kuviakin hauskoista yksityiskohdista ja ajattelin, että teitäkin saattaisi kiinnostaa mitä sillä rintamalla tuntuu olevan huudossa. Juttu on enemmänkin tämmöistä tajunnanvirtaa ja kuvia kuin kovin syväluotaavaa analyysiä.

Citykeittiö; koneet saa piiloon avattavien alumiiniovien taakse. Italialaista hillittyä tyyliä.

Kävimme katsomassa Italiaosastolta sekä Pietarinkadulla sijaitsevan Marbit Oy:n esittelyn että Töölönkadulla olevan luksukskeittiöitä myyvän Roveren valikoiman.


Minimalismia Valcucinen tyyliin.

Ehkä hienoin (viimeistellyin) keittiö, mihin törmäsimme oli Italialisen Valcucinen käsialaa. Se oli kuin siro taideteos lasista. Kyllä, ihan oikein ymmärretty. Koko keittiö ovineen, tasoineen ja muineen oli paksua, värjättyä lasia. Pintaa sai himmeäksi hiottuna tai kiiltävänä. Laatikoiden pohjat olivat kirkasta lasia ja värejä tietysti kuvastosta löytyi niin keltaisia, punaisia kuin kirkaan vihreitäkin. Koska värjätty pinta oli lasia, se kuulti hieman nurkistaan läpi luoden vähän utuisen vaikutelman lasin pintaan.

Lasiset laatikot olivat tavattoman siroja. Täydellinen vetimettömyys on in - laatikot aukeavat "pomppumekanismilla" vähän painettaessa.

Kun kaikki tasot ja ovet oli toteutettu lasilevystä, vaikutelma oli todella kevyt ja ilmava. Voin koska vaan kuvitella keijukaismaisen, pitkäraajaisen italiadonnan kepeästi työntämään laatikon paikalleen tai kevyesti painamalla avaavan toisen. Kaikki olisi niin ilmavaa, kepeää, puhdasta ja tyylikästä.

Mutta. Kun otetaan yksi kotimaista tuotantoa oleva pohojalaanen emäntä ja laitetaan tuollaisen keittiön ääreen niin voin kertoa, että varsin plussapallomaisella mahallani sain jo esittelyinstallaatiossa tökittyä kaappien ovia vahingossa auki... :) Eikä tarvittu juurikaan mielikuvitusta siihen, miten rikkoisin kattilakaapin oven taiteillessani valurautapataa ihan tupaten täydestä kattilakaapista pienessä kiireessä... ;D

Myös lasin pintaan saisin varmasti aikaan kiiltäviä raitoja kun kattilaa epähuomiossa tulisi työnnettyä pöytätasolla... Nojoo, ehkä lasinen keittiö kaikessa hienoudessaan olisi aika stressaava meikäläisen suurpiirteisellä luonteenlaadulla. Ja ei, en edes kysynyt hintaa. Esittelyssä ollutta pientä, saarekkeellista kokonaisuutta myytiin alennuksella nyt vain 40ke - luokkaan joten kysymys ei oikein tuntunut relevantilta. Hieno se oli kuin mikä, mutta suolaisen hinnan lisäksi siinä oli myös 10 viikon toimitusaika, joka Sätkyn ajoitusta ajatellen olisi kieltämättä sekin ihan liian myöhään. :)


Kätevää vai henkalaa; ovet saa auki, mutta ei tietenkään kaikkia kerralla.

Mutta: ideoina ja ajatuksina tästä jäi, että tuollainen ihan ohut taso on kyllä tavattoman moderni ja kepeä - selvästi nyt in.

Poggenpohl on kuulemma uusinut laatikkojen sisukset kokonaan - kuvassa vanhaa mallistoa. Taustalla näette niitä museomaisia lasilaatikoitakin...

Roverella oli esillä myös Poggenpohlin keittiöitä. Se on vanha ja luotettava keittiötoimittaja joka ilmeisesti nyt markkinoiden käytännössä pakottaessaon uudistanut mallistojaan monin tavoin.

Näin pienet yläkaapit voisi asentaa jos keittiö on valtava tai tavaroita tosi vähän :) Valoseinä taustana on ihan hauska.

Toimitusaika näissäkin 8 viikon luokkaa ja jotenkin fiilis oli että joo, ihan kiva - mutta... Laatikkomekanismein toteutetut avohyllyt tai läpinäkyvät lasilaatikot tuntuivat vähän kuin taidemuseosta napatuilta. Ehkä sekään ei oikein istuisi meikäläiselle.

Iso kaasuhella... :) Huomaa myös suht eleettömät vetimet kaapeissa. Kivat.

Valoseinä tason takana oli tavallaan ihan hauska ja kalusteisiin oli upotettu pätevän näköinen kaasuliesi :) Mmmm.... :)

Pietarinkadun Marbitilla ihmettelimme Scavolinin italialaisia keittiöitä. Siellä esillä oli perinteisemmän oloista ovea, joskin räväköitä värejä mallehin oli saatavilla samaan tapaan kuin muillakin valmistajilla. Vetimettömyys nousi täälläkin esiin ja sitten ihmettelimme malliston piilovetimiä, jossa laatikon avaus tehdään etulevyn yläreunaan upotetusta vetimestä.

piilovedinNämä vetimet tuntuivat liian ahtailta etenkin miehen kädelle. Minua ahdisti, että laatikko aukeaa vain yhdestä kohtaa.

Vetimet eivät oikein innostaneet, mutta eivät innostaneet ne moottoroidut laatikotkaan tai työntömekanismit laatikoissa. Näin jo sieluni silmin, miten huojuva Sätky-taapero kulkisi pitkin keittiökaappiriviä kävelemään opetellessaaan ja painelisi auki joka ikisen laatikon :) Mahdollisesti hetkeksi sankari (tai sankaritar) voisi pyllähtää istumaan ja pysähtyä vähän tutkimaan laatikon sisältöäkin. jepjep.

Ja moottoroiduissa laatikoissa näen itseni ahdistuneena odottamassa laatikon sulkeutumista tai avautumista samalla kun ruoka liedellä jo vaatisi huomiota, rakkautta ja paistinlastaa...

Mutta ne vetimet. Alan vähitellen tulla siihen lopputulemaan, etten pidä vetimistä. Scavolinin piilovetimet tuntuivat jotenkin ahtailta etenkin miehen käteen ja noh, toisaalta sitten kranttuilen selvästi kaikkien ulospäin työntyvien vetimien kanssa. Nythän meillä on alumiinilista ovissa ja tarttua voi mistä kohdasta laatikkoa vaan. Sekin on aika kivaa, kun sille on oppinut.


Reunus tekee lasiovista minusta vähän Ikeamaisia. Kasarityyli ++

Marbitilla esillä olleet Scavolini - keittiöt olivat myös tehneet oman versionsa lasiovista. Ne oli kehystetty kromatuilla tai mustilla kehyksillä ja toivat ainakin meikäläisen mieleen elävästi Ikean. Kuulemma heiltäkin on tulossa kehyksetön lasiovi, josta näimme kyllä kuvan, mutta niin - se lasi ei tainnut olla mun juttu.


Pullea keskeltä; rallimalliston kaapinovia...

Flux malliston oli suunnitellut rallikuski ja se näkyi kaappien hassuissa kaarevissa muodoissa. Naureskelin V:lle että tavallaanhan nuo kaapit ovat kuin me; keskeltä pyöreitä ja paksuja :) No, oikeasti voisin kuvitella, että tuollainen keittiö sopisi vaikka urheiluautoista pitävän poikamiehen keittiöksi. Vauhdikasta muotoilua johon kuintekin voisin itse kuvitella kyllästyväni tosi äkkiä.

Violetti on aika hieno mustan kanssa...

Kotimaisesta keittiötarjonnasta tutustuimme tuolla reissulla Töölöstä, museokatu viidestä löytyvän ykköskeittiöiden mallistoon. Ykköskeittiöitä muistan käyneeni katsomassa jo silloin, kun edellistä keittiöremonttia tehtiin; ihastuin niihin ylös nouseviin oviin, kun mietin miten en koskaan, koskaan löisi päätäni krhm, silloin tällöin, avonaiseksi jääviin kaapinoviin. ;) Niistä ei tullut kuvaa, mutta idea on sama kuin niissä Scavolinin kaareutuvissa ralliovissa.

Ykköskeittiöillä laatikoissa ei ollut varsinaisia kahvoja, laatikko oli ylipitkä niin että reunasta voi vetää.

Keittiön mitoitus oli kuitenkin tuolloin sellainen, ettei noita ylös aukeavia kaappeja olisi saanut nätisti asennettua joten tyydyimme vain maksimoimaan säilytystilaa perinteisemmillä kaappiratkaisuilla.

Irrotettavilla listoilla tason ja ovien väliin saadaan hauska väriraita.

Muuta hauskaa ykköskeittiöistä bongattua oli ajatus värilistan upottamisesta pöytätason ja ovien väliin - lista on jopa vaihdettavissa jos myöhemmin haluaa vaihtaa keittiön efektiväriä. Tasot olivat täälläkin ohuita; silestonea, durattia tai lasia.

durat+ teräsAltaan pohja on tehty teräksestä puhdistamisen helpottamiseksi.

Duratista muotoiltuja altaita näkyi monessa liikkeessä; kuulemma valkoisenkin altaan saa puhtaaksi, mutta se saattaa vaatia enemmän työtä jos altaaseen vahingossa jäisi jotain lillimään.... Joissain altaissa itse altaan reunat olivat tason kanssa yhtä kappaletta, mutta altaan pohja oli terästä. Tällä haettiin nimenomaan helpompaa puhdistusta.

Durat on hassu materiaali, se on kierrätyspohjainen, kestävä pinnoite jossa levykappaleiden saumat saadaan täysin piiloon. Tämä tarkoittaa myös sitä, että jos joskus haluaisi lisätä tai poistaa altaan keittiöstään, koko tasoa ei tarvitsisi uusia, vaan jo tehty reikä voitaisiin paikata. Aika jännä ajatus.

gaggenauGaggenaun uuneissa on kiinnitetty huomiota siihen, miltä se tuntuu ja kuulostaa kun oven avaa.

Altaista päästäänkin sitten keittiökoneisiin. Niitäkin näyttää olevan tarjolla jos jonkinsorttista. Vaikka emme olekaan mikroihmisiä, uuteen keittiöön pitänee varmaan hankkia sen kokoinen mikro, että sinne saa pilttipurkin kokoisen lasipurnukan lämpiämään :) Iso jääkaappi tarvitaan, mutta varmaan jääkaapin ja uunin osalta riitää sellainen hyvä perusmalli. Mutta se, mitä olen koneiden osalta joskus miettinyt on seuraava tiskari. Kun tiskari ostetaan olisi tosi kiva, että sinne saisi muunneltavia sisäosia. Meilläkin kun on niin paljon erimuotoista ja näköistä kippoa ja kuppia, olisi tosi kiva jos ne saisi menemään tiskariin luontevasti.


Uudenseelannin ihme; laatikkotiskari

No, ykköskeittiöillä ja Roverella oli esittelykalusteisiin asennettuna hauska laatikkotiskari, jollaiseen törmäsimme Uuden Seelannin reissulla. V:n serkkujen kotona oli sellainen Fisher & Paykelin tiskari, jossa kumpikin tiskarin laatikko toimii itsenäisenä tiskarina. Kovasti ainakin netissä mainostavat, että siihen saisi pidempijalkaiset viinilasitkin mahtumaan. Se, mikä myös tuossa itsenäisessä tiskauslaatikossa viehätti oli ajatus, että alkupala-astiat saa tiskaantumaan saman tien toiseen laatikkoon ja toinen jää vielä tyhjäksi odottamaan loppuja tiskejä. Ihan näppärää myös, jos olisi vaan vähän tiskiä - sen saisi peseenttymään heti.


scavoliniScavolinilla on tulossa uusia täysin vetimettömiksi tehtävissä olevia malleja; tästä tuli mieleen Enson talo ;D

No, keittiökiertely varmasti jatkuu tässä lähiaikoina, mutta tälläisiä tunnelmakuvia jäi mukaan viime viikonlopulta. Vaikka Valcucine oli kieltämättä hieno omalla tavallaan, omaa keittiötä ajatellen tykkäsin kyllä eniten siitä suomalaisesta, ihan puusta tehdystä mallistosta sen selkeälinjaisuuden ja käytännöllisyyden takia. Mutta; sen verran jäi kierroksesta jo korvan taakse. että tällä kertaa keittiön tasosta saattaakin tulla ohut...

lauantai 14. toukokuuta 2011

Herukkakakku dominopohjalla - eli tuotenäytteistä tuunattua

herukkapiirakka

Tuolta viime viikon ruokatapahtumasta jäi mukaan jonkinlainen keskisuuri kasa erilaisia tuotenäytteitä. Ja nyt kun sisareni avomiehineen tuli auttelemaan osamuutto erä II:n kanssa olemme muuton lomassa välipalastelleet Kraft foodsilta saaduilla pikkuleivillä. Ne kesäpakkauksen mansikkadominot meinasivat kadota ihan käsistä ja ne tuomittiin kesädominopaketin (mustikka, vanilja ja mansikka) parhaaksi pikkuleiväksi :)


keksittyäKeksittyä - kirjan joka sivulla on upeat värit. En tiedä voiko sitä hankkia mistään.

Keksien ohella Kraft foods antoi halukkaille mukaan keksittyä - nimisen reseptikirjasen, jossa kekseistä on ideoitu arkisempaa ja juhlavampaa purtavaa. Kirja on kuvattu tosi nätisti ja koitin etsiä valokuvaajan nimeä, mutten löytänyt. V ihasteli myös painojälkeä. Kirjassa olevat reseptit ovat juuri niin simppelin ja herkullisen oloisia, että meidän äitikin saattaisi innostua niitä kokeilemaan. Ja kyllä, inspiroiduin yhdestä ohjeesta niin, että muuttokiireiden keskellä päätin pyöräyttää kirjasesta juustokakun. Tosin, kaikkea mitä piti ei ollut ja lopputuloksesta tuli Nelle - tuunattu versio. Vaikka itse sanonkin siitä tuli älyttömän hyvää.

murupohja dominoistaMinimalismin aika; pakkasin kaikki muut kakkuvuuat paitsi säädettävän reunuksen. Sillä mennään nyt.

En tehnyt sitä ihan niinkuin kirjassa käskettiin, koska kotona ei sattunut olemaan ohjeessa täytemassaan lisättyä kermaviiliä. Sen sijaan laitoin kakkuun vajaan paketillisen Philadelphia - tuorejuustoa ja purkillisen (jälleen kerran) välipalaksi ostamaani Valion lime-valkosuklaarahkaa. Vaikka yleensä suosin kaikessa itse maustamista, nuo valion maustetut rahkat ovat nyt olleet tosi käteviä, kun Sätkyn kasvattelu vie oman osansa energiaa. Mutta jos vierastat valmiiksi maustettua, voit hyvin laittaa täytteeseen tavallista rahkaa, raastaa yhden pestyn limen kuoresta puolet ja sulattaa/rouhia täytteen sekaan valkosuklaata maun mukaan :) Varmasti on vielä parempaa. Mutta; tästäkin versiosta muutosta uupunut yleisö tuntui nauttivan täysin siemauksin...

Etukäteen pelkäsin, että punaherukat ovat liian kirpeitä täytteeseen, mutta ei. Me ahmaisimme viidestään melkein koko kakun, vaikka olimmekin juuri aiemmin ahmineet valtavan kasan parsapastaa ja uunilohta.


pyrex-vatkainPerinteinen kaavin tekee puhtaampaa jälkeä, mutta ehkä siivistä jotain apua oli.

Samassa kakkuprojektissa pääsin myös kokeilemaan Pyrexiltä saatua vispilää, jossa perinteiseen vispilään on lisätty "silikonisiivet". Ideana on että vatkaustehoa tulee lisää ja vatkaimella laiska köksä voisi säästää yhden uuden vempeleen sotkemisen ja kaapia kulhon. Vatkauksen hoiti kenwood, mutta sekoitin vispilällä marjat lopuksi täytteeseen. Nojaa, kaapimiseen perinteinen nuolija on kyllä tietysti tehokkaampi, mutta tulipahan kokeiltua ;)


mansikkadominoMansikkadominoita ja voita. Mmmm...

Kakun pohjaan meni päivältä hädin tuskin säästynyt mansikkadomino - pötkön loppu ja lisäksi tavallisia dominoita puolisen pötköä. Ainakin näin tuunattuna voin lämpimästi suositella herukkakakkua - ja dominoista tulee kieltämättä tosi hyvä pohja monenlaisiin kakkuihin.

herukkakakkuHerukoiden pinnalle tomutettu sokeri tietysti suli saman tien, mutta hyvää oli!

Nellen tuunaama domino-herukkakakku (n. 22-24 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan)

pohjaan
n. 175g dominoita (puolet mansikkadominoa ja puolet tavallisia)
n. 35g voita

täytteeseen
150g philadelphia - tuorejuustoa
1 prk valkosuklaa-limerahkaa
n. 2,5 dl kermaa vaahtona
Vajaa 1 dl sokeria
2,5 dl herukoita + vielä vähän pinnalle
1 tl vanilijasokeria
3 liivatelehtä
1-2 rkl cointreauta + 2 rkl vettä

Sulata voi kattilassa ja murusta dominot voihin. Painelin dominoita vielä murskaksi puulusikalla kattilaan, jotta saan tasaisen murun.

Ota irtopohjavuoka tai kakkureunus (pakkasin jo kaikki isot irtopohjavuuat!) ja laita pohjaan leivinpaperi. Minä laitoin leivinpaperin kakkulautaselle ja sovitin reunuksen lautaseen sopivaksi n. 22-24 cm renkaaksi.

Painele keksimuru kakun pohjaksi kakkuvuuan sisään. Upota liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään.

Vatkaa kerma ja lisää kermavaahtoon sitten rahka, tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri.

Kuumenna 2 rkl vettä ja loraus coitreauta kattilassa ja sulata pehmenneet, ylimääräisestä vedestä kuivaksi puristetut liivatelehdet kuumaan nesteeseen.

Sekoita sitten liivate täytemössöön sekoittaen koko ajan.

Ja sitten seuraa nellemäinen temppu: koska sain päähäni tehdä kakun juuri ennen ruokaa ja halusin tarjota sen jälkiruokana, lisäsin marjat täytteeseen jäisenä. Jos näin päättää tehdä, marjat pitää lisätä ihan lopuksi, jotta lisättävä liivate saadaan leviämään täytteeseen tasaisena. Jäisten marjojen lisääminen jäähdyttää täytemassan nopeasti, joten kakku oli nautittavassa kunnossa jo n. tunnin kuluttua. täyte kannattaa kumminkin kaataa marjojen lisäyksen jälkeen suht reippaasti kakkuvuokaan, jottei se jämähdä vatkauskulhoon. Jos käytät tuoreita marjoja, kakku vaati hyytymiseen sen normaalin liivatteen hyytymisajan eli vähintään pari-kolme tuntia viileässä.

Pinta koristeltiin jäisillä herukoilla ja päälle tomutin vielä vähän tomusokeria. Herkkua.

torstai 12. toukokuuta 2011

Vilkaisu ruoka-alan trendeihin eli elintarviketeollisuuden vieraana



Akvamariini Porter Novelli - mainostoimisto järjesti eilen ruokabloggaajille tilaisuuden tavata heidän asiakkaanaan olevia elintarvikealan edustajia. Tilaisuudessa käsiteltiin kevään ruokatrendejä Sara la Fountainin alustamana, esiteltiin ruokateollisuuden uutuustuotteita ja Tuomas Meriluoto (Master of Wine) piti esitelmän viinien luomutuotannon menetelmistä ja viinien hiilijalanjäljestä.

Saran esitelmästä mieleen jäi, että ilmeisesti meilläkin eletään brunssien, helppojen ja varioitujen texmex- ruokien ja tuunattujen italokeittiöruokien kanssa ihan selkeästi ruokamaailman trendien huipulla;) Ja tietämättäni taisimme olla trendikkäitä muuttaessamme; sillä Sara sanoi ruuan ja tapahtumien yhteenliitosten olevan myös kuuminta hottia... Noh, ainakin muuttomiesten tuli viime lauantaina kuuma - mutten tiedä tajusivatko avuksi tulleet ystävämme olevansa supertrendikkäitä siinä omia voileipiä tehdessään;)

Kevään ruokatarjoilun aallonharjalla ovat tänä keväänä raikkaat ja selkeät värit (etenkin limevihreä), vieraat osallistava kattaus (!) ja erilaiset piknikit. Hauskimpana yksityiskohtana kattausideoista jäi mieleen Saran mainitsema ajatus ulottaa kattausta tasosta ylöspäin - kohti kattoa. Esimerkkinä Sara heitti, että katosta voisi roikkua siimoilla palloja tai maljoja jotka jatkavat kattauksen teemaa. Joko se meni minulta ohi, tai en ihan saanut selvää oliko ideana käyttää palloissa vaan kattauksen värejä vai laittaa siimoista roikkuviin kippoihin myös tarjolle jotain ruokaa tai yrttejä? Ainakaan mitään kovin painavaa ei varmaan kannattane laittaa!

Saran esityksen jälkeen illan järjestäjä haastatteli lyhyesti jokaista tuote-esittelijää. Asiaa tuli niin paljon, ettei kaikki millään enää muistu mieleen kun en raahannut mukana muistiinpanovälineitä, mutta seuraavassa pieni katsaus siihen, mitä itselleni jäi mieleen.

pyrex

Pyrex kertoili halustaan vastata kuluttajien laman myötä uudelleen löydettyyn kokkauksen iloon ja haluun kokata itse illallisia läheisilleen. Pyrex on lanseerannut kevään aikana sarjan pieniä ja söpöjä uuninkestäviä tarjoiluastioita, joiden idea on antaa kuluttajille mahdollisuus tehdä suoraan annostyyppisiä uuniruokia kotona. Kipot olivat pieniä ja ihan söpöjä - mutta ainakin itse joudun tunnustamaan ettei meidän keittiöön enää mahtuisi mitenkään pikkuisia patoja kuudelle tai kahdeksalle :) Sen sijaan iskin silmäni haukan lailla pyrexin uudelleen lanseeraamiin ja uudistamiin säilytysrasioihin; meillä on mökillä jotain todennäköisesti kahden-kolmenkymmenen vuoden takaisia uuninkestäviä lasikippoja joihin on jämien säilömistä varten olemassa hyvin istuvat kannet. Olen etsinyt kissoissa ja koirissa vastaavia kippoa, koska ne ovat vaan tajuttoman käteviä. Iittalalla oli jokin yritys tehdä kippoihin kansia, mutta niiden suurin vika on, etteivät kannet ole kovin tiiviitä (aukeavat esim. kylmälaukussa helposti kun niitä raahaa kotiin mökiltä) ja kannet tahtovat hiipiä jääkaapissa pois tilastaan. Nämä Pyrexin kannet tuntuivat jämäköiltä ja tiiviiltä. Uudistuksena aikaisempaan niihin on laitettu pieni, avattava ventiili jos ruuan haluaa mikrottaa kipossa.



Ai niin ja sekin asia selvisi, että Pyrexin muovikipoissa ei esittelijöiden mukaan ole eikä ole koskaan ollutkaan julkisuudessa viimeaikoina paljon puhuttanutta BPA:ta (Bisfenoli-a).

vataja ribs

Illan ehkä suurin ja positiivisin makuyllättäjä oli minusta Vatajan BBQ Ribs. Marinadi, jossa ribsit matkustavat on Vatajan itse kehittämä ja yllättävän tasapainoinen ja raikkaan makuinen - ainakin minä olin sitä mieltä että kastike ei ole teollisen makuinen. Tuotteen idea on tarjota helppo vaihtoehto ribsien tekoon, sillä nämä esikypsennetyt luut valmistuvat vaikka siellä alkeellisemmallakin metsäpolun grillillä. Lihaan annetaan vain pinta ja lämmitys grillissä ja epäonnistumisen vaaraa ei juuri ole. Mutta kaikki hyvä tulee hintalapun kanssa; V tiesi kotona kertoa että Vatajan luut eivät ilmeisesti lähes parin kympin kilohintaan myytynä ole niitä halvimpia. Mutta kieltämättä hyvä vaihtoehto vaikka sinne pinkeänväriseen kylmälaukkuun Saran mainitsemalle trendipiknikille. ;)




Vatajasta jäi tietysti mieleen myös puhtaan ja lisäaineettoman ruuan puolesta puhuminen, sillä heiltä löytyy myös täysin lisäaineettomia tuoteperheitä. Tästä päästäänkin sopivaa aasinsiltaa Atrian mainospuheisiin, joissa mainittiin että kaikki Atrian merkin alla myytävä liha on ehdottoman kotimaista.



Tarjolla maistatuksessa oli mm. hyviä valmiiksimaustettuja mozzarellapalloja ja piri-pirimaustettua naudanfilettä. Ainakin meille maistatettu file oli mureaa ja hyvää; tuli mieleen se Nigelin tapaan laitettu sisäfile joka on meidän keittiömme kestosuosikki. Vaikka mausteen tulisuudesta etukäteen varoiteltiin, ei liha minusta ollut lainkaan tulista. En silti tiedä tuleeko tuota koskaan itse ostettua, kun en yleensä koskaan osta valmiiksi marinoitua lihaa. Hämmentävin tuoteuutuus oli Atrian maustamaton porsaanfile, johon oli kuitenkin lisätty suolaa. Miksi? Ainakin itsestä tuntuu, ettei liha enää sitten marinoidu edes samalla tavalla kun siihen on jo lisätty suolaa. Ilmeisesti suolauksen idea olisi helpottaa kotikokkeja onnistumisessa, mutta jos lihassa on jo valmiiksi suolaa, eikö se vain lisää ylisuolauksen riskiä? Mutta: tässä on kuistettava että näppiksen takana on taas se nainen, joka ostaa lihansa mieluiten au naturel ja marinoi itse.



Lisäksi esillä oli ruotsalaisen pågenin myslikorppuja, jyväshyvän keksejä, nestlen marinadeja ja vanhuksille ja kaikille muillekin helppoa kaupassakäyntiä arvostaville pientuottajien tuotteita verkkokaupan kautta tarjoava Seulo esitteli toimintaansa.

gainomax

Gainomax totesi, että modernit ihmiset tarttuvat mielellään patukkaan ja esitteli uudet proteiinipatukkansa. Heiziltä saimme mukaamme tomaatintaimen muistuttamaan, että Heinz kasvattaa tomaattinsa itse. Katsotaan kuinka meidän bloggaajien käy taimen kanssa... Minulla on ainakin epäilykseni oman taimeni osalta:)

mw tuomas meriluoto

Ehkä itselleni kuitenkin illan mieleenpainuvinta osaa edusti Tuomas Meriluodon vapautunut ja mukavasti kerrottu esitelmä luomuviinien tuotannosta ja viinien hiilijalanjäljestä. Muutenkin Tuomas pyöri paikalla kertoilemassa viinistä ja taustoittamassa ja avaamassa vielä mielenkiintoista esitelmäänsä.

Esitelmästä mieleen jäi, että luomuviljelyn keinot torjua tuholaisia ja tauteja rypäletarhoilla ovat monesti varsin käytännönläheisiä. Esimerkkeinä Tuomas näytti meille kuvia punkkejä syövistä hanhista jotka vaeltelevat viinitarhoilla ja kertoi oivalluksesta kylvää viinitarhojen väliin kukkasia jotka kauniimpina ja viiniä paremman tuoksuisina houkuttelevat tuhohyönteiset luokseen, pois viiniköynnösten kukkasista.




Herättävä oli myös havainto siitä, että jos 3l viiniä pakataan perinteiseen lasiin, kuljetettavaa materiaalia viinin lisäksi on 2 kg, pahvipakkauksessa 500g ja jos 3l viiniä pakataan ohueeseen pussukkaan, materiaalin osuus kuljetettavasta kuormasta putoaa 50 grammaan. Jokainen voi sitten miettiä, kuinka paljon enemmän päästöjä lasiin pakatun viinin kuljettaminen tuottaa.

Viinin kuljetustavalla on myös väliä. Itse asiassa jopa niin paljon, että lähempää, euroopasta rekoilla tuotu viini on hiilijalanjäljeltään lopulta ihan samoissa lukemissa kuin uudesta maailmasta suurilla laivoilla pitkän matkan takaa kuljetettu viini. Suurten kuljetusmäärien vuoksi laivassa suhteellinen päästömäärä per pullo jää samoihin kuin ranskasta rekalla tuotetun pullon. Melko yllättävä havainto sekin.

Ja kun puhutaan ekologisuudesta, siihen monesti liitetään termi kestävä kehitys. Kestävä kehitys liitetään mielikuvissa kestävään tapaan käyttää luontoa niin, että lajien rikkaus säilyisi ja tuotanto ei kuluta luonnonvaroja liiaksi. Viinin viljelyssä sana on kuitenkin mielikuva-ansa: koska termiä ei ole luomun tapaan määritelty tarkasti, se voi tarkoittaa ihan mitä vaan. Myös asioita joilla ei ole mitään tekemistä mainitsemani positiivisen ympäristömielikuvan kanssa:) Termiin kannattaakin suhtautua siksi ihan erityisellä varauksella.

Oikeastaan yksi terävimpiä huomioita esitelmästä nousi esiin vasta jälkikäteen jutustellessamme Tuomaksen kanssa bloggaajaporukalla. Tuomas totesi, että tällaisen esitelmän pitäminen on aina vähän riski; kun puhutaan luomuviineistä ja ekologisuudesta moni niputtaa ne kaksi samaan pakettiin. Asiahan ei ole näin. Vaikka luomuviljelyssä ei käytetä keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita, luomuviljely on silti ensisijaisesti valinta puhtaan ruuan puolesta. Ekologisuus ei välttämättä ole sama asia; sillä luomuviinin tuottaminen vaatii paljon työtä ja lisää työtä tarkoittaa lisää päästöjä. Luomuviinissä myös hävikin mahdollisuus on suurempi, koska tuotannossa ei voida käyttää tehokkaita torjunta-aineita. Ja kuten me kaikki varmaan olemme jo oppineet, jo tuotetun ruuan tai elintarvikkeen pois heittäminen on suuren hiilijalanjäljen tekemistä. Niinpä jos ajattelee pelkkää ympäristöä ja ekologisuutta, valistuneen kuluttajan pitäisikin valita luomun sijaan ekologista viljelyä suosivan viinituottajan pussiviini. :) Ei ollut helppoa tämä viininkään ekologinen ostaminen! :)

Ihan informatiivinen ilta, jonka lopputuloksena omalle ostoslistalle päätyivät ainakin Pyrexin kannelliset rasiat ja Vatajan lisäaineettomia makkaroita on jossain vaiheessa kyllä laitettava grilliin.

p.s. Toissapäivänä muuten bongasin Claes Ohlssonilla iloisenvärisiä, ison käsilaukun näköisiä kylmälaukkuja ja söpöjä piknik-mukeja. Jos nyt citypiknik-trendi on päässyt pahasti puremaan, niin ensiapua voi etsiä vaikka siltäkin suunnalta... :)